Pari päivää sitten minulta toivottiin Roskilde-vinkkejä ja infopakettia festivaalista. Teinkin sen ihan mielelläni, koska kesäinnostus pukkaa päälle jo tässä vaiheessa... Vaikka en olekaan vielä lippua ostanut tai matkoja varaillut. Kokosin tähän kaikki vinkit, jotka tulivat ensi-istumalta mieleeni. Jos jotain tärkeää on unohtunut, päivitän sen tähän samaan tekstiin myöhemmin punaisella värillä. Jos jotain kysyttävää jää, vastailen mielelläni.
Mistä lippu?
Lippupalvelu 225 € +palvelumaksut
Tiketti 229 € + palvelumaksut
Elmu 225€ + palvelu- ja toimitusmaksut
(Elmun pakettimatkat sisältävät festarilipun)
(Elmun pakettimatkat sisältävät festarilipun)
Koska Tanskaan?
Festivaali järjestetään 26.6.-5.7.2010. Varsinainen festivaali on torstaista sunnuntaihin 1.-4. heinäkuuta, mutta leirintäalue aukeaa tänä vuonna jo lauantaina 26.6. klo 18. Aiempina vuosina leirintä on auennut festivaalia edeltävänä sunnuntaina, ja telttapaikat on täytetty usein jo iltaan mennessä. Hyviä pienempiä pohjoismaalaisia bändejä esiintyy sunnuntaista keskiviikkoon asti. Etenkin jos olet lähdössä matkaan useamman teltan voimin, on sitä tärkeämpää saapua niin aikaisin kuin voit. Keskiviikkona ja torstaina festivaalin alkaessa telttapaikkoja löytyy enää vain yksittäisille teltoille sieltä täältä. Leirintäalue suljetaan maanantaina 5.7. klo 14 paikallista aikaa.
Miten Tanskaan?
Vaihtoehtoja on useita. Varsinaisia Roskilde-matkoja järjestää ainakin Elmu. Aikaisempina vuosina järjestämässä ovat olleet myös Jookoskookos ja Aseistakieltäytyjäliitto. Kokemuksia seuramatkoista minulla on AKL:n osalta vuosilta 06-08, mutta viime vuonna moista ei järjestetty. Tämän vuoden kohtalo on vielä epäselvä. Vuonna 2008 edestakainen bussimatka Helsingistä tai Turusta Roskilden leirinnän länsiportille ja takaisin maksoi 130 euroa, ja sisälsi bussimatkan lisäksi hytit laivalla, hauskat reissutoverit ja matkanjohtajat sekä maanantain mittaisen pysähtymisen Kööpenhaminassa.
Lentämällä pääsee Köpikseen, ja Kööpenhaminasta Roskildeen junalla. Roskilden kaupungin asemalta lähtee junia perille festarialueelle asti.
Viime vuonna matkani meni näin: Helsingistä junalla Turkuun, Turusta laivalla Tukholmaan ja Tukholmasta SweBussilla Roskiden leirinnän itäiselle portille. Bussimatka maksoi noin viikkoa ennen festaria 60 euroa/ suunta, mutta huhut kertovat kevättarjouksista, jotka olivat puolet halvempia. Bussi lähti Tukholman bussiterminaalista yöllä ja oli perillä Roskilden leirinnässä varhain aamulla. Paluulipun ostin festivaaleilta viimeisenä päivänä samaan hintaan. Busseja lähti niin paljon kuin kysyntää oli.
Missä majoittua?
Leirintäalueella, joka on aivan festivaalialueessa kiinni. Leirinnän kaukaisin kohta tosin on pitkän matkan päässä, sillä alue on valtava. Majoittuminen leirintäalueella ei maksa lisämaksuja, vaan sisältyy festarilipun hintaan. Festarilippu vaihdetaan rannekkeeksi leirinnän portilla. Samalla saat ilmaisen paperisen Roskilde-vihon, josta löytyy kaikki tarvitsemasi informaatio sekä bändiaikataulut. Jos vihkosesi hukkuvat, voit ostaa uudet tilalle.
Leirintäalue on myös vaikein asia huomioida ennakkoon. Se muuttuu joka vuosi, ja vapaat paikat viedään yhä aiemmin. Vaikka perkeleen iso leirintä täyttyykin ensimmäisen päivän aikana, en ole koskaan kuullut että kukaan olisi jäänyt ilman telttapaikkaa. Etenkin viime vuosi oli ongelmallinen telttapaikkojen suhteen, sillä viimeisen viikon aikana lippuja festareile myytiin kymmeniä tuhansia eivätkä järjestäjät olleet varautunut niin suureen yleisömäärään. Itse olen saapunut festivaaleille joka vuosi tiistaiaamuna. Koskaan ei ole ollut helppoa löytää paikkaa, mutta sellainen on lopulta löytynyt. Yleensä eniten tilaa on leirinnän kauimmassa kolkassa.
Pitkän edestakaisen kävelyn välttämiseksi, anna teltat mukaan muutamalle tyypille ja jättäkää loput vartioimaan kaikkien tavaroita. Näin muutamat pitävät silmällä koko porukan tavaroita, eikä niitä tarvitse kantaa loputtomiin. Sillä aikaa pari tyyppiä pystyttävät teltat mieleisille paikoille. Sitten takaisin tavaroiden luokse ja rinkat voi heittää sisälle valmiiksi pystytettyihin telttoihin.
Tänä vuonna leirintävinkkejä on entistä kinkkisempi antaa, sillä kaikki kuviot eivät ole aivan selvillä. Edellisinä vuosina leirintäaluetta on hajottanut iso sorakuoppa, joka tänä vuonna siirtyy juuri suosituimmille leirintäalueille, mikä aiheuttaa leirintäalueen laajentumisen muihin suuntiin/ entistä pidemmälle. (Sorakuopasta louhitaan raaka-aineita sementtiin ja betoniin, jolle Roskilde Festival ei voi mitään, koska laki määrää niin.) Alustava kartta tämän vuoden leirintäalueesta näyttää tältä. Kartalla näkyvä P-alue on havaittu hyväksi useampana vuonna, kun se on ollut käytössä.
Jotta asiat monimutkaistuisivat vielä, tänä vuonna on ensimmäistä kertaa käytössä leirintäpaikan varaus. Leirintäpaikan voivat varata lipun ostaneet, ja sen yksityiskohdat ovat vielä auki. Varausmahdollisuuden alkamisestakaan ei ole vielä tietoa. Varaus tulee olemaan voimassa vain sunnuntaihin 27.6. klo 18 asti, jonka jälkeen kaikki lunastamattomat paikat vapautuvat kaikille telttailijoille. Varausmahdollisuus ei myöskään koske kaikkia alueita leirinnässä, vaan osa jätetään täytettäväksi ensimmäiseksi saapuneille. On vielä epäselvää, säästelläänkö joitakin alueita leirinnästä avattavaksi vasta myöhemmin, esimerkiksi keskiviikkona tai torstaina.
Vielä ei voi varmaksi sanoa, miten leirintäkeskukset tulevat sijoittumaan, mutta edellisvuosina leirinnässä on ollut kaksi keskusta, läntinen ja itäinen. Molemmissa on ollut runsaasti kojuja. Ruokaa, vaatteita, viihdettä, tärkeitä palveluja jne. Leirintäalueelta löytyy myös elintarvikekauppoja ja apteekki. Leirintäalue on myös jaettu pienempiin alueisiin, jotka on nimetty kirjaimin. Jokaisen pienemmän alueen keskellä on kioski, vessat, vesipiste, latauspiste, narikka ja mahdollisesti jotain aktiviteetteja. Pienemmät alueet eli agorat ovat yleensä teemoiteltuja, ja sieltä löytyy teeman mukaista ohjelmaa. Yksi alueista on aikaisempina vuosina ollut Quiet area, jossa ei saa öisin mekastaa. (Viime vuonna tätä aluetta ei kuitenkaan ollut...) Kannattaa siis ennalta tarkastaa kartasta, minne telttansa lykkää, ettei tule yllätyksiä.
Asuntoautoilla tai -vaunuilla liikenteessä oleville on oma alueensa.
Hotelli-/ hostelli-/ B&B -vaihtoehtoja en halua suositella, koska en ole niitä itse kokeillut.

Agora P yöllä
Mitä mukaan?
Lähdetään liikkeelle perusasioista. Ota tavaraa mukaan sen verran kuin jaksat kantaa. Matka leirinnän portilta lopulliselle telttapaikalle voi olla tuskaisen pitkä. Vaikka tekisikin mieli ostaa laivalta halpoja kaljalavoja, suosittelen jättämään ne Tax Freehen mikäli on vähänkään kosteuden vaaraa. 2007 kävi meikäläiselle niin että kaljat levisivät mutaan jo reippaasti ennen telttapaikan löytämistä.
Hyödyllisiä mukaan pakattavia juttuja teltan, makuualustan ja makuupussin lisäksi:
Hyödyllisiä mukaan pakattavia juttuja teltan, makuualustan ja makuupussin lisäksi:
- pyyhe (leirintäalueelta löytyy useita maksullisia lämpiä ja ilmaisia kylmiä suihkuja)
- uikkarit (leirintäalueella on myös pulikointiin soveltuva järvi)
- taskulamppu/ telttalamppu (yöllä on pimeää)
- lukko (varkaita on täälläkin, ja vaikkei lukko estäkään telttaan murtautumista, se ainakin hidastaa ja tekee rosvoamisesta epäilyttävämmän näköistä)
- trangia tai kertakäyttögrillejä (teltan vieressä ei saa tehdä tulta, mutta leirintäalueella on useita aukeita paikkoja, jossa trangian yms. käyttäminen on sallittua. Lähistöllä on yleensä myös vesipisteet tiskaamisen helpottamiseksi.)
- astioita, ruokailuvälineitä ja mukeja (siis ainakin siinä tapauksessa jos otat trangian)
- ruokapuolesta hyväksi havaittu on: jauhekaakao/kahvi/cappuccino/maito, pussipasta, nuudelit, pussikeitot, tomaattimurska jne.
- vessapaperia (vessoissa on yleensä paperitilanne ok, mutta varmuuden vuoksi...)
- tarvittavat laturit (voit ladata matkapuhelimen/ akkuja leirinnässä hintaan 10 dkk per lataus)
- kamera (tallenna hyvät muistosi. Roskilde on siitä harvinainen festivaali, että järkkärinkin voi viedä festivaalialueelle.)
- peseytymistarvikkeet
- jesari (korjaa kaiken. Tarvittaessa tekee kumisaappaista pidempivartiset tai teltan päällyskankaasta mukavan hellesuojan.)
Vaatteita pakatessa kannattaa pitää järki päässä. Yöllä on kylmä ja päivällä voi olla perhanan kuuma. Sadevaara on olemassa, jolloin kaipaat kuivaa päällesi. Valkoiset vaatteet ovat omalla vastuulla. Roskilden leirintäalueella on pesula. Roskilden festivaalialueella on myös kojuja, joista voi ostaa uskomattoman siistejä vaatteita, joten rinkkaan kannattaa ennemmin jättää tilaa kuin pakata se aivan täyteen.
Arvotavarat voi jättää leirinnässä ilmaiseksi narikkaan, kun olet muualla.

Uimarannat olivat kovassa käytössä vuonna 2009
Huomioi sää ja sen arvaamattomuus
Säätiedotuksiin ei kannata liiaksi luottaa. Jos luvataan kahden viikon sademyrksyä, ei sateelta vältytä, mutta on eteeni osunut vuosiakin, jolloin sääennusteet ovat luvanneet sadetta, jota ei koskaan ole tullut.
Mutavelliin hukkuneena ja auringonpistoksista kärsineenä, pakkaan joka vuosi mukaan vähän kaikkea. Kumisaappaat eivät paljoa paina rinkan pohjalla vaikka ei sataisikaan, mutta ne ovat parhaat ystäväsi jo pienessä sateessa. Roskilden maaperä on pelkkää hiekkaa ilman kummempia ojituksia, joten pieni sadekuurokin muovaa pelloista mutaisia hetkessä.
Toinen ääripääkin on nähty. Olen polttanut naamani ja olkapääni jo ennen teltan pystyttämistä. Eli vahvaa aurinkorasvaa mukaan! Rusketuksesta tai sen puuttesta voi murehtia myöhemminkin, mutta palaminen ei ole mukavaa festariolosuhteissa. Tämän ääripään varalta kannattaa pakata myös jokin päähine ja hengityssuoja/ huivi. Viime vuoden Roskilden jälkeen lähes kaikilla matkakumppaneillani oli keuhkoputkentulehdus kuivuuden ja ilmassa leijuneen pölyn takia.
Pakkaamisessa kannattaa muistaa, että lähes mitä vain voi ostaa Roskildesta. Roskilden kaupunkiin ei kävelymatka ole älytön ja junamatka maksaa muistaakseni n. 5e/ menopaluu. Festivaali on yksi kaupungin tulonlähteistä, joten kauppiaat täyttävät nopeasti kauppansa festarivieraiden kaipaamista asioista. Patjat, makuupussit, teltat, retkituolit, paviljongit, kumisaappaat, sadetakit, festarimuona, halpa alkoholi, isot vesikanisterit ym. on kaikki saatavilla siis läheltä.
Säästä haluaisin sanoa vielä senettä vuonna 2007, kun Roskildessa oli älyttömät tulvat ja mutapellot, onnistui minulla ja seurueellani olemaan erittäin hauskaa. Säässäkin on kyse vain sopeutumisesta, ja hyvillä perustarvikkeilla pärjää kauheissakin olosuhteissa. Lisäksi Roskilde Festival on ihmisläheinen festari, joka ääriolosuhteissa auttaa vieraitaan parhaansa mukaan. Viime vuonna hirveiden helteiden aikaan oli mahdollista jäädä festivaalialueelle erään katetun lavan alle nukkumaan, koska teltoissa oli aivan saatanan kuuma.

Kumisaappaat kuuluvat perusvarusteisiin.
Helteelläkin lätäköitä on vähintään vesipisteen luona.
Tanska vs. suomalaiset festarit
Jos rahasi loppuvat, saat nostettua rahaa suomalaisella kortillasi (ainakin Visa Electron, Mastercard, Visa) suoraan festivaalialueelta. Palvelumaksuja menee prosentuaalisesti, mutta ei paljoa. Automaateissa on oman kokemukseni pohjalta rahaa aina. Useimmissa juoma-, ruoka- ja vaatekaupoissa festarialueella toimivat myös samat kortit, mutta asioiminen on sujuvampaa käteisellä.
Tanskassa ikäraja alkoholin myymiselle on 16, Roskilden festivaalialueella 18. Jos olet aikuinen Suomen mittapuulla, sinulta ei tulla kysymään henkilöllisyystodistusta kertaakaan festivaalialueella. (Terveisin neljän vuoden kysymättömyydellä selvinnyt tyttö, jolle juuri tarjottiin lasten ruokalistaa (yläikäraja 12) ravintolassa kotikaupungissaan.) Kannattaa silti ottaa henkkarit mukaan, että pääsee ilman hämminkiä maahan ja sieltä pois.
Kaljalasisi saat kantaa minne tahansa, vaikkapa pois festareilta jos niin haluat. Roskildessa anniskelualue on koko festivaali. Saat myös ostettua kaljaa päälavan eturivistä.
Kaljalasisi saat kantaa minne tahansa, vaikkapa pois festareilta jos niin haluat. Roskildessa anniskelualue on koko festivaali. Saat myös ostettua kaljaa päälavan eturivistä.
Jos lempibändisi esiintyy päälavalla Orangella tai toiseksi suurimmalla lavalla Arenalla, ei sinun tarvitse jonottaa aamusta alkaen nähdäksesi bändin eturivistä. Molemmilla puolilla lavoja on portit, joista päästetään sisään tietty määrä ihmisiä. Muut jäävät näiden turva-aitojen ulkopuolelle. Suosituimmille bändeille muodostuvat omat jononsa lavojen sivuille hyvissä ajoin, mutta jonotusajat eivät veny aivan mielettömiksi, sillä loossit tyhjennetään jokaisen esiintyjän jälkeen eikä sinne voi jäädä notkumaan.
Festivaalialueella suurin osa toileteista on vesivessoja eikä bajamajoja.
Hintataso Tanskassa on aikalailla sama kuin Suomen festivaaleilla, mutta hinta-/laatusuhde festivaaliruoassa kääntyy helposti tanskalaisten eduksi. Ruoka Roskildessa on maittavaa ja suuri osa on Reilun kaupan tuotteista valmistettua
Suomen festivaaleilta tuttu panttikäytäntö on voimassa myös Roskildessa. Jokaisesta ostetusta muovimukista, viinikartongista, juomien kantotelineestä ym. saat rahaa takaisin. Pantti on kuitenkin pieni (alkaen 1 dkk eli n. 14 snt), joten ihmiset heittävät helposti tuoppinsa maahan. Tässä onkin köyhälle hyvä tienisti. Vuonna 2008 Santigoldin 35 min mittaisella keikalla poimimme ystävieni kanssa kaikki jalkoihimme heitetyt tuopit. Samalla kun Santi tykitti lavalla tienasimme pari litraa vinettoa, ihan huomaamattamme.
Festivaalialue on kaikkiin suomalaisiin festivaaleihin verrattuna valtava. Lavoja on paljon, ja myös bändejä soittaa samaan aikaan useita. Jos sinun pitää kiirehtiä Arena lavalta Odeonille tai toisin päin, varaa kävelymatkaan 15 minuuttia.
Jokaisen lavan kulmalla on iso puinen tolppa, jossa näkyy lavan päiväkohtaiset soittoaikataulut. Tolpat ovat myös erittäin hyviä kohtaamispaikkoja. (Paitsi silloin kun joku super-iso bändi on juuri lopettanut sillä lavalla.)

Arenan tolppa 2009
Roskilde Festival ei ole vain hyvää musiikkia ja kaljaa, vaan oheistekemistä löytyy vaikka kuinka paljon. Neljän vuoden aikana olen nähnyt niin luistinrataa, lihasvoimalla kulkevaa maailmanpyörää, skeittikisoja, kalastusta, talenttikisoja jne. Leirintäalueella on myös elokuvateatteri, joka näyttää laadukkaita kansainvälisiä elokuvia.
Leirinnässä sekä festivaalialueella kiertelevät joka aamu myyjät kahvikanisterit selässään, joilta voit ostaa tuoreen kahvin suoraan telttasi ovelta. Roskildessa painetaan myös omaa uutislehteä, jota voi ostaa kierteleviltä jakajilta. Useana vuonna englanninkielinen sanomalehti on ollut saatavilla, ja viime vuosi jäi toivottavasti ainoaksi poikkeukseksi tähän.
Voit viedä festivaalialueelle myös omia juomia, mikäli leikkaat pulloista suun pois. En muista, oliko pointti siinä, että astiaa ei saa kiinni, vai että siinä ei ole mitään kovaa, mutta avattu kaljatölkki kädessä et sisälle pääse. Leikatut muoviset limupullot, menukartongit ja muistaakseni viinisäiliöt (ainakin pelkät pussit) ovat tervetulleita alueelle.
Lopuksi, tanskalaiset ovat rehellisiä, mukavia ja ystävällisiä ihmisiä, jotka auttavat, jos kysyt apua. Lähes tulkoon kaikki puhuvat erinomaista englantia, eikä omilla matkoillani ole koskaan tullut lainkaan ongelmia. Kaikki tuntuu sujuvan Roskildessa rennommin ja rauhallisemmin. Ehkä siksi että festareiden tärkein sääntö on hyvinvointi ja hauskanpito turhien rajoitusten sijasta?

9 kommenttia:
Ihan mielettömän hyvä postaus! Kiitos, Roskildessa tavataan! Terveisin ensikertalainen
Kiitos! Kiva jos tästä on hyötyä!
Me ollaan sitten menty samalla bussilla Roskildeen 2008 - pieni on maailma. Et sentään ollut vielä siinäkin porukassa, jonka kanssa käytiin Tukholmassa Hermanssilla syömässä? :D
Roskilde on kyllä aivan uskomaton festari, vähän niin kuin aikuisten kesäleiri. Aih, kunpa pääsisi pian taas uudelleen...
Enpä vissiin ollut, kun ei tuu ainakaan mieleen :--D Taidettiin siinä Tukholman breikillä vaan pyöriä jossain Södermalmilla puistoissa piknikillä tms. Mut samassa bussissa siis kyllä!
Ei ihan vielä vakuuta toi Roskilden ohjelma tänä vuonna, mutta siellä on kyllä aina niin hyvä meno bändeistä riippumatta. Enää sata päivää!
Loistava postaus! Kiitos tästä. Olen miettinyt jo useamman vuoden, että pitäisikö Roskildeen lähteä ja tämä ei ainakaan vaikeuttanut päätöstä. :) Kunhan vain tulisi joku megahyperjulkistus, niin voisi lipunkin ostaa.
Kiitos! Infoo tullaan varmasti päivittään tässä kevään mittaan, kunhan Roskilde infoaa asioista enemmän.
Samaa odottelen mäkin. Esimerkiks elektronisen musiikin puoli puuttuu vielä lähes kokonaan. Onhan noita joitain "varmistunut" jo ja on vielä julkistamatta, esim Moderat ja LCD Soundsystem ovat tulossa. Muutenkin veikkaisin vielä pääesiintyjien ja semi-headlinereidenkin tuplaantuvan, "pienemmistä" puhumattakaan.
Yleensä se noin sadan esiintyjän megavarmistus on tullut huhtikuun puolivälissä eli alle kuukausi enää!
Kiitti tästä postauksesta! Paljon tuli kaikkea mitä pitäisi ottaa messiin, sellaista siis mitä mun itseni mieleen ei olisi näin ensikertalaisena tullut. Menin jo lupaamaan norjalaisille kavereilleni, että lähden messiin. Odotan siis festereita innolla, vaikkakin vähän mietityttää mitä meninkin lupaamaan + mitähän siitä tulee että ainoana suomalaisena pitäisi selvitä siinä jengissä. :D
Toisaalta vaikka sinne nyt ei varmistuisikaan mitään mega-suosittua bändiä, mua ainakin henk.koht. yleensä kiinnostaa nähdä myös tuollaisia vähän tuntemattomiakin bändejä.
Hahah, etköhän sä hyvin selviä :-D Ei oo ihan tuulesta temmattu toi ajatus Roskilden uniikista ilmapiiristä. Se on ainakin itelle se syy, minkä takia palaan sinne joka vuosi, bändeistä viis! Ihania avuliaita ja sydämellisiä uusia ystäviä tiedossa jos ei ihan mököttäjä-suomalaisena oo lähdössä matkaan.
Ja joo, mäkin oon muutamia kertoja eksynyt Roskildessa katteleen "jotain vaan" joka on sit räjäyttänyt tajunnan... Sen takia tuleekin nykyään katottua ohjelma tarkkaan läpi, ettei missaa mitään supersiistiä josta ei oo vaan kuullut aiemmin. Niitä musavinkkejäkin on tulossa tänne jossain vaiheessa, kun ohjelma lisää täydentyy.
Lähetä kommentti