Chauffeur

The Dead Weather, Them Crooked Vultures, Monsters of Folk, Dead by Sunrise... Tänäkin vuonna on moni supergroup on julkaissut ensimmäisen yhteislevynsä, ja tuntuu että laatu on ollut totuttua parempaa. Ainakin keskimmäiset vakuuttivat minut. Silti ehkä kiinnostavin tänä vuonna paljastettu super-kokoonpano on Mark Ronsonin, Sam Sparron ja Theophilus Londonin projekti Chauffeur. Pitkäsoitto on vielä matkalla, mutta ensimmäinen maistiainen on ollut pari kuukautta kuunneltavissa bittimaailmassa.

Chauffeur vaikuttaa isolta salaisuudelta, sillä lisätietoa bändistä tai sen tulevaisuudensuunnitelmista on lähes mahdotonta löytää. Vielä onkin kai liian aikaista sanoa, onko alla oleva kappale vain yksi esimerkki kultaisesta yhteistyöstä vai makupala jostain isommasta, mutta lupaan pitää tätä projektia silmällä.

Chauffeur - Soles of Fire


Jos Ronson, Sparro tai London ovat vieraita nimiä, tässä erittäin suositeltava lyhyt oppimäärä miesten tuotantoon:

Mark Ronson - Just (Radiohead cover):


Sam Sparro - Black and Gold:


Theophilus London - Aquamilitia


Superryhmistä puheenollen... Enpä olisi uskonut, että kaksi edellisen vuosikymmenen muusikkoihastustani James Iha (Smashing Pumpkins) ja Taylor Hanson (Hanson) perustavat yhdessä bändin... Varoitus, seuraava on kohtuullisen kauheaa kuunneltavaa:

Vuoden 2009 parhaat keikat

Kuluneen vuoden aikana olen käynyt enemmän keikoilla kuin ostanut levyjä. Ei sillä että olisin ostanut vähän levyjä, vaan keikkatahti on ollut kovaa. Viikkoennätykseni on nyt kuusi eri tapahtumaa ja viikonlopun livebändisaldo 38 bändiä. En tiedä, olenko nähnyt liian monta keikkaa vai mistä johtuu, ettei Last.fm näytä keikkahistoriaani tältä vuodelta kuin syyskuulle asti. Toivottavasti en unohtanut jotain supersiistiä tältä syksyltä.

Seuraavassa listassa itselle tärkeimmät keikat ja keikkabändit tältä vuodelta. Suosittelen lämpimästi alla olevien keikoille eksymistä. Tällä kertaa lähes kaikki olivat festarikeikkoja, mistä se sitten ikinä kertookin.

Bergen-Berlin Mash-up Surprise eli The Whitest Boy Alive, The New Wine ja Kakkmaddafakka, Melt! Festival 2009, Saksa
Aloitan parhaimmasta. Tästä on selitetty jo ties minne ja ties kuinka paljon, mutta jos joskus jollakulla on mahdollisuus nähdä The New Wine, The Whitest Boy Alive ja Kakkmaddafakka samaan aikaan lavalla, en jättäisi tilaisuutta käyttämättä mistään hinnasta. Bergenistä tulee mieletöntä musiikkia, lavaenergiaa ja mahtavia tyyppejä. Lavalla kuultiin kaikkien kolmen bändin omia biisejä sekä covereita (mm. muutama ysärilaina). Oon edelleenkin tosi otettu Fred Falken puolesta, että tämä älytön lavalla riehunut röykkiö esitti livenä nimenomaan miehen remix-version TWBA:n Golden Cagesta.

Elämäni hienoimpia hetkiä:


The Flaming Lips, Pitkä kuuma kesä, Helsinki
Haluaisin tietää, kyllästyykö The Flaming Lipsin keikkoihin, jos näkisi yhtyeen kymmeniä kertoja. Epäilen. Kaikki oli, mitään ei puuttunut. Yleisöä oli vähän, mutta kaikki paikalle tulleet säteilivät onnea.






Coldplay, Roskilde Festival
Olen aina vihannut sydämeni kyllyydestä Coldplayta. Koska mikään muu bändi ei esiintynyt tämän kanssa päällekäin, lähdin itsekin päälavan edustalle vitsaillen: ”haha, ihan varmasti oon se, joka itkee keikalla ja ryntää sitten ostamaan kiertuepaitaa”. No, ne paidat oli ihan kauheen rumia, mutta Coldplay osaa ottaa kymmenistä tuhansista ihmisistä koostuvan yleisön. Todella kauniita ja ainutlaatuisen tuntuisia hetkiä. Parhaiden palojen seuraaminen YouTubesta herkistää laittaa ihon edelleen kananlihalle, vaikka inho on pikkuhiljaa normalisoitumassa. Vaikka bändi ei vieläkään ole suosikkejani, Coldplayn aiheuttama massahurmos ja mielettömät yleisövolyymit toivat mieleen edellisvuoden Radioheadin, joka oli paras näkemäni festarikeikka tähän päivään asti.

Yleisölle jäi levy päälle:


Myös Pet Shop Boys laulatti yleisöllä Viva la Vidaa edellisenä päivänä:


Jaakko & Jay, joka ikinen keikka helkkarin monessa eri kuppilassa
Vaikka jotkut vitsit on kuultu ennenkin, edelleen miehet ovat tuoreita, ilahduttavia ja hyväntuulisia lavalla. Vaikka tamperelaisten debyytti ei ollutkaan aivan niin kova kuin olisi toivonut, on kaksikko mahdollisesti paras suomalainen livebändi tällä hetkellä. Jos joku vuoden keikoista pitäisi nostaa yli muiden, ääneni menisi äitienpäivän keikalle Kujakollissa Tampereella.





White Lies, Roskilde Festival & Flow Festival
Vaikka matkasin Italiaan asti nähdäkseni nuorukaisilta klubikeikan, jäivät festivaalikeikat debyytin lisäksi ainoiksi todisteiksi siitä, että tässä on vuoden tulokas. Vaikka keikat olivat settilistoiltaan lähes samat, Tanskassa bändi tuntui paremmalta. Muistaakseni Rumbassa keikka nostettiin jopa Roskilden parhaaksi, minkä voisin melkein itsekin allekirjoittaa. Myös Flow’ssa coveroitu Portisheadin The Rip on ehkä onnistunein live-laina tänä vuonna.







N.A.S.A., Roskilde Festival
Vaikka minut (ja muut) häädettiinkiin lavalta ikävin keinoin, N.A.S.A. todisti olevansa kaiken sen odotuksen arvoinen. Villit yöbileet aikaansaanut eriskummallinen porukka soitti harmikseni vain yhden oman biisinsä, mutta jos tietää parhaat diskokappaleet, voi dj-keikkakin yltää vuoden parhaimpien joukkoon. Show’ta tai meininkiä ei ainakaan puuttunut…



The Whitest Boy Alive, Roskilde Festival & Melt! Festival
1. Erlend Oye on sympaattisin musiikkimies
2. En tiedä bändiä, jolla olisi parempi covermaku: Show Me Love (Robin S.), Music Sounds Better with You (Stardust), I Like to Move It (Reel 2 Real), Glory Box (Portishead), Harder, Better, Faster, Stronger (Daft Punk) jne.
3. Coverit kuulostavat aina The Whitest Boy Alivelta
= Yksi maailman parhaimmista livebändeistä. Oli sitten eturivissä joraamassa tai kaaaaukana lavasta makoilemassa nurmikolla.

Animal Collective, Melt! Festival
Oon ihan rehellisesti yrittänyt välttää kirjoittamasta AnCo-hypeä, sillä tuntuu että sitä on jo valmiiksi joka paikassa. No, hype on totta ja Merriweather Post Pavilion on yksi vuoden parhaista levyistä, My Girls biiseistä ja Melt!in esiintyminen keikoista.





Frank Turner, Pitkä kuuma kesä & Tavastia
Vaikka odottelinkin Frankin keikkaa PKK:n lauantailta lähes tulkoon eniten, Turner yllätti silti erinomaisuudellaan. Hauska brittimies heitti vitsiä aiheesta kuin aiheesta, ja sai koko yleisön yhtymään voimakkaaseen yhteislauluun keskellä päivää. Olikin ilo kuulla välispiikissä joulukuun keikasta, ja lähes yhtä mahtava Frank oli Tavastiallakin. Turner kärsii korkeintaan joistakin maneereista, mutta hoitaa ne kuitenkin niin hyvin että ne kääntyvät voitoksi. Toimii taustabändillä tai ilman!




Trentemøller, Roskilde Festival
A. Trentemøller järjesti vuoden parhaat kekkerit Roskilden päälavalla festivaalin avauspäivän yönä yli 60 000 ihmiselle. Jokunen vuosi sitten mies esitti samalla lavalla minimalistista teknoaan bändin kanssa, mutta tällä kertaa kuultiin vain dj-keikka, joka ei kovin minimaaliseksi jäänyt. Se oli yksi massiivisen päälavan näyttävimmistä esityksistä. Parin tunnin settiin mahtui yhtä sun toista, mutta mies soitti paljon omia biisejään maustettuna vierailijoilla, joita en kotimaani vuoksi tunnistanut. Tanskalaiset kuitenkin kiljuivat hurmiossa. Trentemøller antoi myös esimakua tulevasta, minkä jälkeen levynodotus on kasvanut välillä sietämättömäksi.



Girl Talk, Redrum & Pitkä kuuma kesä
Listasin viime vuonnakin parhaat keikat, mutta unohdin julkaista sen. Girl Talk olisi luultavasti noussut sen listan kärkeen ellen olisi nähnyt viime vuonna mm. Radioheadia, The Mars Voltaa ja Justicea. Tänä vuonnakin todistin useita merkityksellisempiä iltoja, mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että Girl Talk on maailman paras bilemies. Vaikka Pitkän kuuman kesän keikkakin oli hyvä, Redrumin saunailta painii omassa sarjassaan. Yleisöä riitti lavalle yhtä paljon kuin sen ulkopuolellekin, ja paidat lensivät pois niin Gregg Gillisiltä kuin tavallisilta suomalaisiltakin. Hetken hengähdystaukoa ei tullut ja miehen keikkapaidat myivät hyvin luultavasti siksi, että aiemmin päällä olleet vaatteet olivat läpimärkiä.





Muita mainitsemisen arvoisia esiintymisiä:
Au Revoir Simone, Tavastia
Buraka Som Sistema, Melt! Festival
Ceebrolistics, Turun Klubi
Crystal Castles, Pitkä kuuma kesä
Cut off Your Hands, Roskilde Festival
Deerhunter, Tavastia
Fleet Foxes, Roskilde Festival
Flying Lotus, Flow Festival
Friendly Fires, Roskilde Festival
Joose Keskitalo & Muuan Mies, Klubi
Kakkmaddafakka, Melt! Festival
Melvins, Pitkä kuuma kesä
Miike Snow, Melt! Festival
Mogwai, Pitkä kuuma kesä
Oasis, Roskilde Festival & Melt! Festival
Wilco, Milano

Melkein parhaita kappaleita vuodelta 2009

Mainitsin jo edellisessä tekstissä vuosilistojen tekemisen vaikeudesta. Tässä vaiheessa olen saanut karsittua lukuisista tänä vuonna ilmestyneistä biiseistä reilun sadan kappaleen listan.  Tällä kertaa listaan remixit ja coverit erilleen, koska niitä on noussut suosikeiksi vieläkin suurempi määrä.

Lopullisilta vuosilistoiltani on kuitenkin karsiutumassa pois useita erinomaisia kappaleita, joita en ole vielä hehkuttanut täällä. Koska niistäkin monet ansaitsevat kehunsa, tässä muutama bubbling under -biisi tältä vuodelta:



CFCF:n Big Love on sellainen biisi, joka haluaisin pistää kymmenen parhaan biisin joukkoon, mutta todellisuudessa keksin ainakin 60 biisiä, joilla on ollut enemmän merkitystä vuonna 2009. Big Love muistuttaa minua viime vuoden lempikappaleestani (The Whitest Boy Alive - Golden Cage (Fred Falke Remix)) ja olisi sääli, jos tällaiset mielleyhtymät jäisivät esittelemättä.


En tiedä, minne listalle kuuluisi toinen versio Metricin tänä vuonna ilmestyneestä Help I'm Alivesta. Minulla oli vaikeuksia päättää, onko levyversio vai tämä parempi, ja ilmeisesti päädyin jättämään tämän pois. Aika näyttää, teinkö oikean päätöksen.

Tanskalaisen Oh Landin parasta biisiä Audition Dayta ei valitettavasti löydy studioversiona YouTubesta tai Spotifysta, mutta dubsteppiä hehkuvan kokeellisen elektronisen poppikappaleen voi käydä kuuntelemassa vaikka neitokaisen MySpacessa: http://www.myspace.com/ohlandmusic

Wilcon ja Feistin yhdessä esittämä You and I on yksi kauneimmista vierailijakappaleista tänä vuonna, vaikka miesnaisduettoja ylsikin muutama tätä ylemmäksi.


Varsinaisten lemppareiden esittely alkaa huomenna, ellen jo tänään innostu töiden jälkeen!

Prince of Assyria

En voi enää sivuuttaa tätä ruotsalaista tunnelmoijaa, josta Stupido lähettelee koko ajan sähköposteja. Suunnitelmiini kuuluikin käydä tarkastamassa Prince of Assyria eilen Stupidon liikkeessä, mutta harmikseni Tampereen visiittini venyikin yhdestä illasta muutamiksi päiviksi. Virheen tosin pääsee korjaamaan ensi vuonna, kun Prince of Assyria heittää keikan Tavastialla 12. helmikuuta (ellei sitten ole sattumalta menossa juuri silloin megabileisiin Freda 51:een ).

Ruotsissa vaikuttava bagdadilaissyntyinen Ninos Dankha esittää herkkiä akustisia kitaraballadeja. José González-vertauksia on satanut Dankhan niskaan, mutta vain osittain aiheesta. Jos González iskee, luultavasti myös Dankha miellyttää, mutta ainakin syvän lauluaäänensä puolesta mies muistuttaa enemmän The Nationalin Matt Berningeria. Koska yksi mies ei voi kuulostaa samalta kuin viiden hengen bändi, kappaleet kuulostavat The Nationalia enemmän muilta laulaja-lauluntekijöiltä, kuten vaikkapa Leonard Cohenilta. Toisaalta käheän tunnelmalliset biisit voisivat upota myös Nick Cave -faneille.

Dankhan debyytti Missing Note on kieltämättä niin mallikelpoinen esikoisalbumi, että on se pistettävä ostoslistalle. Sen verran surusävyisestä musiikista on kyse, etten voi kuvitella kuuntelevani Missing Notea enää kesällä. Se ei toisaalta haittaa, sillä Tampereen keskustassa ei ole vielä edes lunta maassa, joten eiköhän talvea ole vielä aivan tarpeeksi jäljellä Prince of Assyria -fiilistelyyn.

Spotify: Prince of Assyria
MySpace: myspace.com/princeofassyria